On punk olla keskustalainen

Viime aikoina olen kuunnellut podcasteja. Suomen nostatus -podcastin jaksossa 68 Tuomas Enbuske toteaa, että on oikeastaan punk olla avoimesti keskustalainen. Hymähdin ja naurahdin mutta ajatus jäi kytemään. Tiedän, mille tuntuu kulkea hieman vastavirtaan, tuntea olevansa "ulkokehällä" tai hypätä rohkeasti altaan syvään päätyyn.   

Luottamushenkilöksi ehdolle asettuminen on yhtä kuin julkinen koko kansalle suunnattu avoin työhakemus. Onko siinä sitten fiksua olla punk, rock, pehmo tai jotain muuta? 

Politiikassa tarvitaan vähän jokaista. Rohkeutta kyseenalaistaa, voimaa seistä sanojensa takana ja sydäntä kuunnella.  Itselleni on selvää, että kaikki puolueet tekevät "pelejään" ja niistä jää omanlaisensa maku suuhun ja jälki historiaan. Kuka milloinkin kenelle takkinsa kääntää. Minulle tärkeintä on toimia keskustellen ja rehellisesti asioita arvioiden. Kokonaisedun kustannuksella ei pitäisi omia asioitaan sokeasti ajaa.

Minulle oli punk uskaltaa muuttaa Kuusamoon takaisin ja luottaa, että hyvä tulee. Olinhan jo lievästi tottunut kaupunkien sykkeeseen ja palveluihin. Kuinka sopeutua uudelleen tänne och inte få tala svenska i närbutiken. Mutta pohjoinen on kotini. Täällä ovat juureni, kieleni ja ihmiseni.

Rock-teko oli uskaltaa ottaa otsaansa kepulaisen leima. Kova paine tehdä asioita toisin kotikunnassani ja politiikkaan hyppääminen juuri tähän puolueeseen oli hard corea. Järsin melkein kynteni, kun pohdin asioita kuumeisesti. Lopulta minut valtasi luottamus ja usko siihen, että tämä on oikea valinta. Juuri tätä kautta voin vaikuttaa ja auttaa tätä aluetta.

Ja sillä hetkellä tajusin olevani rockpunk-asenteeni takana pehmo.  Edustan Keskustan ehdokkaana juuri niitä asioita ja arvoja, jotka ovat minulle tärkeitä. Siksi lähden politiikkaan: jotta päätökset palvelisivat täällä asuvia, eivät kaukana tehtyjä oletuksia. Se on lopulta sitä todellista punkia – uskaltaa välittää.