Heidi Verkama
Tietoa minusta
Olen Kurkijärven kasvatti. Lapsena opin tekemään heiniä seipäälle, soutamaan verkot sopivalle mutkalle, rämpimään hillasuolla, hiihtämään, kantamaan vastuuta, kokeilemaan kaikkea käsillä tekemistä, yrittämään sinnikkäästi, innostumaan asioista ja uskomaan itseeni. Harrastin maastohiihtoa tavoitteellisesti aikuisuuden kynnykselle saakka. Urheileminen on parasta, mitä lapsuudestani ja nuoruudestani olisin voinut toivoa, se oli etuoikeutettu kokemus. Hiihtäminen ja liikunta ovat edelleen parasta aikaa ajatella, oppia tai olla ajattelematta yhtään mitään.
Palasin Tampereen ja Mustasaaren kautta Kuusamoon kahdeksan vuotta sitten, vastoin kaikkia järkisyitä. Sydämeni sykki vahvasti pohjoiselle ja Kuusamolle. Täällä saan niin sanotusti "hengittää vappaseen nahkaan", kuten mummoni ruukasi sanoa. Tämä tarkoittaa myös sitä, että kiinnostus yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on pintautunut elämääni.
Työskentelen kielten opettajana Nilonkankaan koulussa. Opetustyö on antoisaa ja koulussa kohtaan arjen realiteetit. Pohjanmaan vuosina tein viestinnän töitä valtion aluehallinnossa. Se oli upea ammatillinen ja elämänmakuinen oppikoulu, josta kiitän kaikkia työkavereita aina Vaasan tiepiirin ajoista KEHA-keskukseen. Käteen tuolta ajalta jäi myös viestintätieteen aineopinnot.Tampereella opiskelin maisteriksi: pohjoismaisia kieliä, englantilaista filologiaa ja opettajan opinnot.
Minun perheessäni on kolme tytärtä, aviomies ja pieni valkoinen Simo-koira.
Olen perhekeskeinen ihminen. Saan voimaa luonnosta ja liikkumisesta. Arvostan itsenäisyyttä ja hyvinvointiyhteiskuntaamme. Tykkään kuunnella kirjoja ja tehdä käsitöitä. Urheilun koulimana, tartun toimeen rivakkaasti. Romanttinen hömppä ja Kummeli-huumori iskevät minuun. Haluaisin oppia lisää italian kieltä. Toivon, että aikaa löytyisi tulevaisuudessa opiskella jotain uutta. Politiikassani keskeistä on päätösten perusteleminen tiedolla, avoin keskustelu ja käytännönläheinen yhteistyö. Uskon keskusteluun. Syyttely ja valittaminen tuottavat harvoin tulosta. Haluan viedä Kuusamon ääntä lähemmäs niitä päätöksiä, jotka vaikuttavat arkielämäämme: koulutus, hyvinvointi, palveluiden saavutettavuus ja elinvoimainen maaseutu. Jos haluat tehdä Kuusamosta vielä paremman paikan elää ja työskennellä, toivon saavani luottamuksesi. Yhdessä voimme vaikuttaa asioihin.

